0

Share - dela produkten

Smaragdiatlas. Kirja aikojen alusta 1, E-bok

Smaragdiatlas. Kirja aikojen alusta 1, E-bok


Kate, Michael ja Emma ovat kiertäneet orpokodista toiseen viimeiset kymmenen vuotta, eikä kukaan tunnu piittaavan heistä. Silti nämä lapset ovat merkittävämmässä roolissa kuin he osaavat arvata. Siitä lähtien kun he joutuivat pikkulapsina eroon vanhemmistaan, heitä on salaa suojeltu pelottavilta voimilta, joiden väkevyydestä lapsilla ei ole aavistustakaan.Kaikki kuitenkin muuttuu, kun sisarukset päätyvät salaperäiseen Cambridge Fallsin pikkukaupunkiin ja löytävät ikivanhan smaragdinvihreän karttakirjanEnnen pitkää Kate, Michael ja Emma matkaavat salaperäisiin ja vaarallisiin paikkoihin, joiden olemassaolosta harvat tietävät. Matkalla he kohtaavat vihollisia, liittolaisia, taikuutta ja taikavoimia. Ja mikäli vanhaan ennustukseen on uskominen, heillä on käsissään voima muuttaa menneisyyden tapahtumia ja korjata Cambridge Fallsia kohdanneet vääryydet. Mutta onnistuvatko he?Smaragdiatlas aloittaa Kirja aikojen alusta -trilogian. Se on vauhtia, jännitystä ja huumoria pursuava huikea kertomus, jonka lumottu maailma on aivan omanlaisensa ja silti jokaisen fantasianystävän lempikirjoista etäisesti tuttu.www.smaragdiatlas.fi www.emeraldatlas.com Smaragdiatlaksen lukeminen on äärimmäisen viihdyttävää. Teos on koko perheen satu, joka jättää jälkeensä lempeän ja avoimen mielen. Anni-Helena Leppälä, Kansan Uutiset Viikkolehti 21.10.2011 Luvassa on vauhtia, huumoria ja jännitystä. Kansikuva on taianomainen. Tuula Pelttari, Pohjolan Työ 18.10.2011 John Stephensin fantasia vetää hyvin Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat 18.12.2011


Streckkod 9789513174699
brand Tammi
Kategori Böcker och tidskrifter